Leena Laitinen
Päätoimittaja, Julkaisu- ja kustannustoiminta

Pääaine: Ympäristönsuojelutekniikka
Korkeakoulu: Teknillinen korkeakoulu
Tutkinto: DI 1988

Työnantaja: Kempulssi Oy, Helsinki
Työnantajan toimiala: Julkaisu- ja kustannustoiminta

Olin jo kouluaikoina kiinnostunut sekä kirjoittamisesta että matemaattisista aineista. Koska omassa lukiossani ei harmikseni juuri harrastettu kemiallisia kokeita, päätin tutustua käytännön kemiaan opinnoissani. Suoritin liudan laboratoriokursseja ja opin eron hallitun ja hallitsemattoman kemiallisen reaktion välillä. Mustuneet reiät laboratoriotakissani muistuttavat siitä, että rikkihappo tulee laimentaa veteen eikä päinvastoin.

Kiinnostuin ympäristötekniikasta ja pohdin diplomityössäni sitä, millaisia jätteitä on turvallista sijoittaa kaatopaikalle. Jatkoin aherrustani jätteiden ja kaatopaikkojen parissa kolmen vuoden ajan. Vuonna 1990 olin kypsä siirtymään siisteihin sisätöihin, toimittajaksi kemistien ammattilehteen.

Toimittajan työ on vastannut mainiosti taipumuksiani ja toiveitani. Työ on ollut lyhytjänteistä ja tehtävät vaihtelevia. Olen kirjoittanut mitä erilaisimmista aiheista artikkeleita, toimittanut uutispalstoja ja käsitellyt avustajien tekstejä. Projektit vaihtuvat tiuhaan ja työ on mukaansatempaavaa. Erityisen iloinen olen siitä, että olen voinut hyödyntää työssäni myös kemistin koulutustani. Lehdenteon taitoja olen hankkinut pääasiassa työni kautta, lisäksi parilla lyhyellä kurssilla. Hoitovapaani aikana pidin sormeni vetreinä kirjoittamalla juttuja äitien omaan ammattilehteen Kaksplussaan.

Vuoden 2002 alussa siirryin Kemia-lehden päätoimittajaksi. Lehden toimituksessa työskentelee neljä henkeä, ja yhteistyökumppaninamme on ilmoitusmyyntiä hoitava myyntipäällikkö. Lehti ilmestyy yhdeksän kertaa vuodessa ja leviää kemian seurojen jäsenlehtenä suomalaisen kemistikunnan keskuuteen. Levikki on reilut viisituhatta. Päätoimittajana jatkan työtäni kirjoittavana ja editoivana toimittajana ja kannan kokonaisvastuun lehden sisällöstä, linjasta ja kehittämisestä.

Lisätietoja: leena.laitinen@kemia-lehti.fi

[Takaisin Kemistigalleriaan]