Ekskursiot, Kokoukset, Tiedotukset

Pestisidikemistit vierailivat VERIFINissä

Suomalaisten Kemistien Seuran pestisidikemian jaosto järjesti syystapaamisensa kemiallisen aseen kieltosopimuksen instituutissa VERIFINissä.

Helsingin yliopiston kemian laitoksen yksikkönä toimivaa VERIFINiä ja sen laboratoriota esittelivät instituutin johtaja Paula Vanninen ja projektipäällikkö Marja-Leena Kuitunen. VERIFIN on ulkoasiainministeriön asettama kemiallisen aseen kieltosopimuksen valvonnan kansallinen viranomainen. Suomessa kemiallisen aseen tutkimusprojekti alkoi vuonna 1973 eli jo lähes 40 vuotta sitten. VERIFIN perustettiin vuonna 1994 jatkamaan projektin toimintaa. Kemiallisen aseen kieltosopimus ja sitä koskevat kansallinen laki ja asetus tulivat voimaan vuonna 1997. Kieltosopimuksessa kielletään kemiallisten taisteluaineiden kehittäminen, tuottaminen, varastointi ja käyttö. Tähän mennessä 188 valtiota on ratifioinut kieltosopimuksen, ja noin 62 prosenttia ilmoitetuista asevarastoista on tuhottu. Päämääräksi on asetettu, että kemialliset aseet tulisi olla hävitetty 29. huhtikuuta 2012 mennessä.

Asiantuntijalaitoksena VERIFIN tekee myös alansa tutkimusta, kehittää tutkimusmenetelmiä ja ylläpitää alansa kansallista analyysivalmiutta. Instituutti on FINASin akkreditoima laboratorio, jonka pätevyysalueena on kemiallisen aseen valvontaan liittyvä testaus. Lisäksi se on kansainvälisen kemiallisen aseen kieltojärjestön OPCW:n nimeämä laboratorio, joka on suoriutunut OPCW:n vuosittaisista pätevyystesteistä.

Anna-Liisa Pikkarainen
Kirjoittaja on Pestisidikemian jaoston johtoryhmän jäsen.
anna-liisa.pikkarainen@evira.fi