Tiedotukset

Suomalaisten Kemistien Seuran uusi strateginen tulevaisuusnäkymä

Suomalaisten Kemistien Seura on perinteikäs kemistien yhteenliittymä, jonka historia yltää aivan Suomen itsenäisyyden alkuvuosiin.  Vietämme siis piakkoin 100-vuotisjuhliamme.

Seuran hallitus aloitti yli vuosi sitten uuden strategian työstämisen.  Olimme tosin pitäneet vuosittain hallituksen sisäisen strategiaseminaarin, mutta emme olleet aiemmin pitäneet tarpeellisena varsinaisen strategia-asiakirjan tuottamista.

Nämä keskustelut johtivat kuitenkin siihen, että hallitus alkoi keskuudessaan pohtia yhä enemmän sitä, mikä tällaisen ammatillisen yhteenliittymän funktio oikeastaan on toisaalta  jäsenkunnalleen, toisaalta yhteiskunnassa yleisemmin.

Kemistiseuran olemassaolon oikeutusta voidaan toki tarkastella monesta suunnasta: olemmeko ensi sijassa tieteellinen seura, ja jos olemme, minkä silloin kuuluisi olla seuran toiminnassa keskeistä?  Onko meillä jokin rooli kemian roolin korostamisessa suuren yleisön keskuudessa? Tulisiko kemistien ammatillisen yhdistyksen pyrkiä vaikuttamaan kemian alan tutkimukseen ja koulutukseen sekä niiden rahoitukseen?  Vai olemmeko sittenkin lähinnä kemistien välisten sosiaalisten suhteiden ylläpitoon keskittyvä yhdistys?

Strategian luomisessa otettiin tärkein askel seuran laajennetun hallituksen seminaaripäivässä syksyllä 2014, jolloin perinpohjaisen valmistelun, syvällisen keskustelun ja useiden ryhmätöiden pohjalta pystyimme muotoilemaan sekä tulevan strategian keskeiset ideat, esitystavan että tulevaisuuden linjaukset.

Päädyimme määrittelemään Suomalaisten Kemistien Seuran roolin seuraavasti: SKS on sitoutumaton tieteellinen seura ja maamme kemistikunnan yhteenliittymä. Päädyimme toisin sanoen määrittelemään seuralle sekä tieteellisen että sosiaalisen roolin.  Strategia määrittelee Seuralle konkreettisia tehtäviä eri toimijoiden välisen verkottumisen tukijana ja kemian merkityksen esiin nostajana yhteiskunnassa.  Strategiassa korostetaan kemian merkitystä nimenomaan tieteenä, joka tarjoaa ratkaisuja ympäristön ja ihmisen hyvinvoinnin ongelmiin, energian, puhtaan veden ja ravinnon saatavuuteen ja uusien materiaalien kehittämiseen.

Toiminnan painopistealueita määrittelimme neljä:

  • tieteen ja osaamisen edistäminen
  • tuki yritystoiminnalle
  • kestävä kehitys
  • katse tulevaisuuteen

Neljättä painopistettä pidän seuran puheenjohtajana erityisen tärkeänä: se painottaa nuoriin kohdistuvan toiminnan tärkeyttä.  Konkreettisena tavoitteena Seuralla on mm. saada oman toimintansa avulla sukupolven parhaat kyvyt opiskelemaan kemiaa.  Tämä tulee edellyttämään huolellista toiminnan suunnittelua Seuralta, jonka jäsenkunnan keski-ikä kieltämättä on melko korkea.

Pyrimme strategiaa laatiessamme ilmaisemaan asiat mahdollisimman tiiviisti.  Pidimme periaatteena, että strategia ei ole vielä toimintasuunnitelma, vaan konkreettiset suunnitelmat laaditaan strategialinjausten pohjalta.

Viime kesän ja kuluneen syksyn aikana uudelle strategialle on suunniteltu – ainakin omasta mielestämme – hyvin tyylikäs ulkoinen asu.  Strategia vahvistetaan Seuran hallituksen vuosikokouksessa marraskuun lopussa, ja se julkaistaan Seuran verkkosivuilla heti tämän jälkeen.

Suomalaisten Kemistien Seuran toimielinten strategiatyö ei tietenkään pääty tähän.  Seuraavaksi ryhdytään linjaamaan Seuran toimintaa uuden strategian mukaisesti laatimalla sekä pitkän tähtäimen toimintasuunnitelma että vuosittain konkreettiset toimenpidesuunnitelmat.

Strategian valmistelusta kertyneen kokemuksen perusteella uskallan väittää, että tämänkaltainen toiminnan perusteita arvioiva ja jopa uudelleen suuntaava prosessi on aika ajoin tarpeen.  Se  avartaa omalta osaltaan vähintään kaikkien vastuuhenkilöiden, mahdollisesti myös jäsenistön ajatuksia.

Seuran puheenjohtajana odotan suurella innolla hallituksen yhteistä jatkotyöskentelyä suunnitteluprosessien seuraavissa vaiheissa.

Kimmo Himberg
Puheenjohtaja