Ihan ensimmäisenä tahtoisin todeta: ”Nyt keskitytään siihen, että seura saa arvoisensa juhlavuoden!” Olemme jo saaneet suurimman osan vuoden 2019 ohjelmasta valmiiksi. Jatkossa kannattaakin seurata verkkosivuja ahkerasti, sillä tapahtumia on runsaasti ja monipuolisesti.
Olen Pekka M. Joensuu ja toimin laboratoriopalveluiden palvelupäällikkönä Helsingin yliopistolla. Ennen sitä toimin pitkään Aalto yliopistolla erinäisissä kemian opetus- ja tutkimustehtävissä. Minut valittiin seuramme hallituksen puheenjohtajaksi 14. maaliskuuta pidetyssä vuosikokouksessa. Kokouksen lopussa kaksi edellistä vuotta seuraa kipparoinut Jari Yli-Kauhaluoma luovutti minulle puheenjohtajan nuijan, ja siirtyi hymyssä suin emerituksen rooliin. On todella helppoa astua seuramme johtoon, koska edeltäjäni ovat hioneet sen toiminnan huippukuntoon. Seurojen uudelleenjärjestelyt, strategian luominen ja sen jalkauttaminen on menneinä vuosina hoidettu niin hyvin, ettei keskeneräisiä töitä jäänyt uuden puheenjohtajan pöydälle. Voin siis näin aluksi keskittyä puhtaasti juhlavuoden järjestelyihin.
Kun juhlajärjestelyt on saatu kuntoon, alkaa seuran hallituksella hieman totisempikin työsarka. Tarkoituksena on alkaa miettiä prosesseja, joilla varmistetaan seuran elinvoima niin, että myös 200-vuotisjuhlia vietetään vähintäänkin yhtä suurena ja komeana seurana kuin nyt. Vaikka seuramme tilanne onkin hyvällä mallilla, tulevaisuuden eteen on tehtävä jatkuvasti työtä. Meidän kaikkien täytyy miettiä sitä, millainen on suuntamme kohti tulevaisuutta. Olisi helppoa jäädä tyytyväisenä makoilemaan, kun asiat ovat hyvin, mutta se kyllä kostautuu pidemmällä aikajänteellä. Joudumme kaikkien muiden seurojen tavoin pitämään kiinni jäsenistämme tarjoamalla heille jotakin sellaista, jonka he kokevat tärkeäksi. Seura on jo usean vuoden halunnut nuoria toimintaansa. Nuorta jäsenistöä onkin kertynyt sangen runsaasti, ja nyt heitä tarvitaan mukaan aktiiviseen toimintaan. Heidän näkemyksensä tulevaisuuden visioissa on erityisen tärkeää.
Olen tehnyt suuren osan kemistin uraani ulkomailla. Minua on pitkään ihmetyttänyt se, miksi kemialla on niin pieni näkyvyys nykypäivän Suomessa. Kun tätä vertaa Yhdysvaltoihin tai Iso-Britanniaan, kemistien arvostus ei mielestäni Suomessa ole sillä mallilla kuin sen kuuluisi olla. Kemistit itse kyllä osaavat arvostaa työnsä monipuolisuutta ja tärkeyttä, mutta ”siviileille” kemistin ammatti on usein kovin tuntematon. Haluan, että myös seura miettii miten kemistien julkisuuskuvaa ja arvostusta voidaan nostaa entisestään. Tämä on mielestäni yksi seuran tehtävistä, ja nyt siihen olisi tuhannen taalan paikka; Juhlavuosi tarjonnee meille suhteellisen paljon näkyvyyttä. Käyttäkäämme sitä hyödyksi kaikin tavoin!
Lopuksi haluaisin toivottaa kaikille hyvää ja aurinkoista kesää. Toivotaan, että se jatkuu ainakin yhtä lämpimänä kuin tämän vuoden toukokuu! Ladatkaahan akkujanne, sillä energiaa tarvitaan. Juhlahumu starttaa heti vuoden 2019 tammikuussa. Silloin täytyy kaikkien kemistien olla voimissaan ja yhtenä rintamana levittämässä kemian ilosanomaa koko maahan!
Pekka M. Joensuu
Puheenjohtaja