Jari Yli-Kauhaluoma kannustaa päättäjiä katsomaan tulevaisuuteen taloudellisesti vaikeina aikoina. ”Tieteeseen investoidut rahat eivät mene hukkaan!”

Jari Yli-Kauhaluoma valittiin Suomalaisten Kemistien Seuran puheenjohtajaksi 13. huhtikuuta pidetyssä vuosikokouksessa.

Lääkeainekemian professori Jari Yli-Kauhaluoma on toiminut pari viime vuotta Suomalaisten Kemistien Seuran SKS:n varapuheenjohtajana. Puheenjohtajan nuijan hänelle luovutti eilisessä vuosikokouksessa seuraa kaksivuotiskauden luotsannut professori Kimmo Himberg.

”Otan tehtävän vastaan hyvillä mielin. Seuran toiminta ja talous ovat kunnossa, ja pääsen jatkamaan Kimmon kaudella tehdyn strategialinjauksen toteuttamista”, tuore puheenjohtaja sanoo.

Yksi tärkeimmistä tavoitteista on nuorten jäsenten innostaminen toimintaan. Puheenjohtaja itse liittyi seuraan heti opintojensa alussa kolmisenkymmentä vuotta sitten. Nykyopiskelijan ajasta ja kiinnostuksesta käydään entistä kovempaa kilpailua.

”Seuratoimintaan kannattaa tulla alusta alkaen mukaan. SKS järjestää Karruksen Heleenan johdolla kiinnostavaa ohjelmaa läpi vuoden. Emoseura ja paikallisseurat antavat loistavan tilaisuuden tutustua oman alan ihmisiin ja verkostoitua jo opiskeluvaiheessa.”

Kuva: Veikko Somerpuro