Tiina Sikanen ja Jukka Westermarck palkittiin Orionin tutkimussäätiön apurahoilla
Orionin tutkimussäätiön hallitus on myöntänyt kaksi 100 000 euron suuruista palkintoapurahaa. Palkinnon saavat Helsingin yliopiston Farmasian tiedekunnan apulaisprofessori Tiina Sikanen sekä syöpäbiologian professorina Turun yliopiston Biolääketieteen laitoksella ja tutkimusjohtajana Turun biotiedekeskuksessa toimiva Jukka Westermarck.
Kuva: Tiina Sikanen (Kuvaaja: Orion/Satu Kemppainen)
Kuva: Jukka Westermarck (Kuvaaja: Orion/Satu Kemppainen)
Tavoitteena ihmiselle ja ympäristölle haitaton lääke
Tiina Sikanen on Helsingin yliopiston farmasian tiedekunnan apulaisprofessori ja valmistunut
Farmasian tohtoriksi Helsingin yliopistosta 2007 sekä kemian tekniikan diplomi-insinööriksi Aalto-yliopistosta vuonna 2010.
Apulaisprofessori Sikasen tutkimusryhmä kehittää mikrosirupohjaisia menetelmiä, joilla voidaan tutkia lääkeaineiden metaboliaa eli muuntumista elimistössä eri eläinlajien tai ihmisten entsyymeillä. Sikasen tavoitteena on kehittää menetelmiä, jotka mahdollistavat nopean, personoidun metaboliitti-analytiikan yksilöllistettyjen hoitojen tueksi. Personoitu metaboliitti-analytiikka voi vähentää lääkkeiden haittavaikutuksia sekä luontoa turhaan kuormittavia lääkejäämiä.
”Olen halunnut avata kokonaiskuvaa siitä, miten tutkimuksella voidaan tulevaisuudessa paremmin ymmärtää ympäristöhaittoja ja riskejä, joita liittyy lääkeaineiden ympäristöön päätymiseen”, Sikanen kertoo. Sikanen on puheenvuoroissaan ja julkaisuissaan edistänyt niin päättäjien, lääkealan, terveydenhuollon ammattilaisten kuin kuluttajienkin yleistä ymmärrystä lääkeaineiden ympäristöriskeistä ja niiden vähentämisen tarpeesta.
Sikanen on saanut tutkimuksestaan useita merkittäviä palkintoja, kuten Suomen Akatemian myöntämän akatemiapalkinnon tieteellisestä rohkeudesta vuonna 2019 sekä Unescon ja L’Orèalin For Women in Science -palkinnon vuonna 2020. Hän on julkaissut yli 60 tieteellistä artikkelia.
Tutustu täältä Tiina Sikasen tutkimukseen ja aiempaan haastatteluun.
Syöpäsolujen sisäisiä viestintämekanismeja tunnistamassa
Jukka Westermarck toimii syöpäbiologian professorina Turun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan Biolääketieteen laitoksella ja tutkimusjohtajana Turun biotiedekeskuksessa. Hän valmistui Turun yliopistosta lääketieteen lisensiaatiksi vuonna 1996 ja väitteli lääketieteen tohtoriksi (LT) kunniamaininnalla Turun yliopistosta vuonna 1998.
Hänen tutkimusryhmänsä on pyrkinyt tunnistamaan syöpäsolujen sisäisiä viestintämekanismeja, jotka edistävät syövän pahanlaatuisuutta. Ryhmän merkittävin saavutus on ollut CIP2A-onkoproteiinin tunnistaminen. Sen myötä on avautunut uusia näkymiä syövän hoidon tulevaisuuden mahdollisuuksiin. CIP2A-ylituotanto on yksi yleisimpiä syövässä nähtyjä muutoksia. ”Noin 70 prosentissa kaikista syöpänäytteistä, lähes kaikissa syövissä, tämä mekanismi on toiminnassa.
Viimeisen 4-5 vuoden aikana fosfataaseihin liittyvä biologia on saanut huomiota myös lääkekehityksessä. Nyt alamme päästä lähemmäksi sitä, että saataisiin uutta hoitoa potilaille”, Westermarck kertoo.
Westermarckin menestyksellinen tieteellinen työ on palkittu useilla palkinnoilla, näistä merkittävimmät ovat lääkäriseuran Duodecim nuoren tutkijan palkinto vuonna 2007 ja Anders Jahren nuoren tutkijan palkinto vuonna 2009. Hän on julkaissut 116 alkuperäistyötä ja 14 katsausartikkelia.