mennessä seravo | tammi 25, 2022 | ajankohtaista, Tapahtumat, Tiedotukset, uutiset

ChemBio Finland 2022 järjestetään pitkän tauon jälkeen keskiviikosta torstaihin 8.–9. kesäkuuta Helsingin Messukeskuksessa.
ChemBio Finlandin ohjelma koostuu Kemian Päivistä, bioalan seminaareista ja Kemianteollisuuden ohjelmasta. Tapahtuman yhteydessä jaetaan Suomen Messusäätiön Kemian hyväksi -palkinto ja BioFinland-palkinto.
Samaan aikaan Messukeskuksessa järjestetään metsäteollisuuden johtava kansainvälinen PulPaper sekä kemikaaliturvallisuutta edistävä Helsinki Chemicals Forum.
Kemian Seurat järjestää Kemian Päivien ohjelman yhdessä alan toimijoiden kanssa. Ohjelmassa tuodaan tällä kertaa esille muun muassa seuraavan sukupolven biojalostamotekniikkaa, kemian opetusta, optista spektroskopiaa ja kuvantamista, uusien proteiinien mahdollisuuksia ja pullonkauloja sekä vihreän kemian ja hiilen hyödyntämistä, raaka-aineiden kiertoa, termo- ja ympäristöanalytiikkaa sekä turvallisuutta.
Vuonna 2019 tapahtumassa vieraili yli 4 000 alan ammattilaista. Varaa oma osastosi nyt ChemBion sivuilta.
Tutustu Kemian Päivien ohjelmaan
mennessä seravo | marras 25, 2021
Messukeskus 8.-9.6.2022
ChemBio Finland 2022 järjestetään pitkän tauon jälkeen keskiviikosta torstaihin 8.–9. kesäkuuta Helsingin Messukeskuksessa.
ChemBio Finlandin ohjelma koostuu Kemian Päivistä, bioalan seminaareista ja Kemianteollisuuden ohjelmasta. Tapahtuman yhteydessä jaetaan Suomen Messusäätiön Kemian hyväksi -palkinto ja BioFinland-palkinto.
Samaan aikaan Messukeskuksessa järjestetään metsäteollisuuden johtava kansainvälinen PulPaper sekä kemikaaliturvallisuutta edistävä Helsinki Chemicals Forum.
Kemian Seurat järjestää Kemian Päivien ohjelman yhdessä alan toimijoiden kanssa. Ohjelmassa tuodaan tällä kertaa esille muun muassa seuraavan sukupolven biojalostamotekniikkaa, kemian opetusta, optista spektroskopiaa ja kuvantamista, uusien proteiinien mahdollisuuksia ja pullonkauloja sekä vihreän kemian ja hiilen hyödyntämistä, raaka-aineiden kiertoa, termo- ja ympäristöanalytiikkaa sekä turvallisuutta.
Vuonna 2019 tapahtumassa vieraili yli 4 000 alan ammattilaista. Varaa oma osastosi nyt ChemBion sivuilta.
Tutustu Kemian Päivien ohjelmaan
mennessä seravo | huhti 29, 2021 | ajankohtaista, Palkinnot, Tiedotukset, uutiset
Palkinto luovutettiin keskiviikkona 28.4.2021 ChemBio Finland Kemian Päivien virtuaalisessa ennakkotapahtumassa Helsingin Messukeskuksessa.
Fazerin ksylitolitehtaalle myönnetty palkinto on Suomalaisten Kemistien Seuran tunnustus yritykselle tai yhteisölle innovatiivisesta kiertotalouden kemiaan liittyvästä liiketoimintaideasta. Ilmastonmuutos ja luonnonvarojen hupeneminen ovat merkittäviä globaaleja ongelmia. Kiertotalouden ratkaisuilla voidaan minimoida materiaalihukkaa ja jätteen syntymistä. Kemialla on keskeinen rooli kiertotaloudessa laadun ja turvallisuuden varmistajana.
Fazerin rakenteilla oleva ksylitolitehdas Lahdessa. © Robert Orthén / Fazer
”Suomalaisen Kemistien Seura on myöntänyt vuoden 2021 Kiertotalousinnovaatiopalkinnon Fazerin Ksylitolitehtaalle, joka valmistaa ksylitolia kauran kuorista. Suomalaiseen keksintöön pohjautuva innovaatio on ainutlaatuinen, ja sillä on merkittävää kiertotalouteen perustuvaa liiketoiminnallista potentiaalia”, sanoo Anu Airaksinen, Suomalaisten Kemistien Seuran hallituksen puheenjohtaja. Palkintokriteereissä painottuu kemiaan kytkeytyvä innovaatio, joka tuottaa sekä ympäristö- että taloudellista hyötyä.
Suomalaisten Kemistien Seuran Kiertotalousinnovaatiopalkinnon sai Fazer ksylitolitehdas (kuvassa vas. Anna Nicol), Kemian Hyväksi -palkinnon Heleena Karrus (keskellä). Palkinnot jakoi Suomalaisten Kemistien Seuran hallituksen pj. Anu Airaksinen (oik). © Teija Armanto
Kauramyllyn sivuvirrasta korkealaatuista ksylitolia
Fazer on kehittänyt uudenlaisen menetelmän, jossa kauramyllyn sivuvirtana syntyvästä kauran kuoresta voidaan valmistaa korkealaatuista ksylitolia elintarvike-, lääke- ja kosmetiikkateollisuuden käyttöön. Aiemmin prosessin sivuvirtana syntynyt kauran kuori on käytetty muun muassa energian tuotantoon. Lahden ksylitolitehtaan rakentaminen on edennyt suunnitelmien mukaisesti ja koeajot ovat käynnissä. Ksylitolin tuotanto käynnistyy juhannukseen mennessä.
Fazer näkee ruuan ratkaisuna ja panostaa uusien tuotantoteknologioiden ja vastuullisten ratkaisujen kehittämiseen.
”Kiitämme Suomalaisten Kemistien Seuraa tästä hienosta huomionosoituksesta. Valmistamme ksylitolia uuden, patentoidun teknologian avulla. Valmistusprosessi on ainutlaatuinen, sillä siinä käytettävää raaka-ainetta – kauran kuorta – ei ole aiemmin hyödynnetty ksylitolin kaupallisessa valmistuksessa. Uskomme, että kotimaisesta kauran kuoresta valmistettu ksylitoli herättää kiinnostusta maailmanlaajuisesti”, sanoo Anna Nicol, ksylitolitehdashanketta vetävä johtaja Fazer Lifestyle Foodsilta.
Tehdas on maailman ensimmäinen ksylitolitehdas, jonka raaka-aine tulee yrityksen omasta tuotannosta, vieressä sijaitsevasta Fazerin kauramyllystä. Sivuvirtojen jalostaminen uusiksi tuotteiksi on keskeinen osa kiertotaloutta. Tutkimus ja tuotekehitys ovat olleet keskeisessä osassa Fazerin patentoimassa innovaatiossa. Ksylitolin kasvavan kysynnän vuoksi innovaatiolla on huomattava liiketoimintapotentiaali.
Kauran kuorista valmistettua ksylitolia. © Liisa Eerola / Fazer
Kiertotalousinnovaatiopalkintoesineessä yhdistyvät eri materiaalit
Palkinnonsaajalle tapahtumassa luovutettu palkintoesine ”The Thing” on chileläisen graafisen muotoilijan Joel Menesesin Aalto-yliopiston Design Factoryn käsialaa. Siinä visualisoituu ja konkretisoituu teollisuuden elementtien virta. Palkintoesineessä on yhdistetty erilaisia valmistusmenetelmiä ja materiaaleja, puun, metallin, muovin ja kiven yhteen liittäminen erilaisilla valutekniikoilla. Lopputulos on näiden neljän elementin elegantti liittouma yhdessä geometrisessä muodossa.
Suomalaisten Kemistien Seuran kiertotalousinnovaatiopalkinto. © Sanna Mikkola
Suomalaisten Kemistien Seura on sitoutumaton tieteellinen seura. Suomalaisten Kemistien Seura korostaa kemian merkitystä yhteiskunnassa, toimii kemian kansainvälisillä foorumeilla ja edistää tieteen, koulutuksen, teollisuuden ja muiden yhteiskunnallisten toimijoiden verkottumista.
Fazerin ksylitolitehdas on osa Fazer Lifestyle Foods -liiketoiminta-aluetta, joka keskittyy kasvipohjaisiin ruokaratkaisuihin.
– Ksylitolin teollinen valmistus on suomalainen innovaatio.
– Suomessa ksylitolin teollinen tuotanto alkoi vuonna 1975.
– Suosituimpia ksylitolituotteita ovat purukumit ja pastillit.
– Ksylitoli on makeutusaine, joka valmistetaan ksyloosista. Ksyloosia esiintyy useissa kasveissa ja puissa, kuten koivussa, pyökissä, maississa ja marjoissa.
– Ksylitoli on vähäkalorinen (vain 60 % sokerin kaloreista), mutta yhtä makea kuin sokeri.
– Ksylitolilla on Euroopan elintarvikeviraston hyväksymä terveysväite.
—
Palkinnonsaaja: Fazer ksylitolitehdas, Anna Nicol. © Teija Armanto
mennessä seravo | huhti 27, 2021 | ajankohtaista, Palkinnot, Tiedotukset, uutiset
Kemian hyväksi -palkinto 2021 on myönnetty FL Heleena Karrukselle. Palkinto luovutettiin hänelle Kemian Päivien virtuaalisessa ennakkotapahtumassa 28.4.2021 Messukeskuksessa Helsingissä.
Kemian hyväksi -palkinto jaetaan joka toinen vuosi, nyt viidettä kertaa ChemBio Finland -tapahtuman yhteydessä. Palkinto on suuruudeltaan 5 000 euroa. Palkinto myönnetään suomalaiselle henkilölle, ryhmälle tai yhteisölle, joka toiminnallaan on edistänyt kemianteollisuutta, opetusta ja innovaatiotoimintaa sekä edistänyt alan yhteiskunnallista merkitystä ja luonut alalle positiivista imagoa. Kemian hyväksi -palkinnon myöntävät Suomen Messusäätiön taloudellisella tuella Kemian Seurat.
”Heleena Karrus on tehnyt ansiokasta työtä kemian hyväksi aktiivisella ja innokkaalla otteella kemian seuratoiminnan vaikuttajana usean vuosikymmenen ajan”, perustelee palkinnon myöntäjä Suomalaisten Kemistien Seura (SKS).
Heleena Karrus © Teija Armanto
FL Heleena Karrus on tehnyt ansiokasta työtä kemian hyväksi aktiivisella ja innokkaalla otteella kemian seuratoiminnan vaikuttajana usean vuosikymmenen ajan. Tiiviin kemian alan sidosryhmäyhteistyön kautta hän on seurannut kemian alan tuotekehitystä ja tutkimusta aitiopaikalta ja järjestänyt lukuisia tieteellisiä kokouksia ja ammatillisia tilaisuuksia kemian opiskelijoille ja ammattilaisille sekä tuonut kemiaa tutuksi suurelle yleisölle, innostaen nuoria kemian pariin ja edistäen yleistä kemiatietoisuutta. Kemian opiskelijat ovat olleet erityisen lähellä Karruksen sydäntä. Hän on kannustanut ja innostanut lukuisia kemistisukupolvia kemian opinnoissa ja verkostoitumisessa kemian alan työantajien kanssa.
Heleena Karrus on suorittanut filosofian lisensiaatin tutkinnon kemiasta Helsingin yliopistossa vuonna 1984. Hän on toiminut Suomalaisten Kemistien Seuran sihteerinä vuodesta 1980 sekä pitkäaikaisena toiminnanjohtajana vuodesta 2013 aina vuoden 2020 marraskuulle, jolloin hän siirtyi eläkkeelle palveltuaan seuraa ansiokkaasti yli 40 vuotta.
Heleena Karrus teki uransa Suomalaisten Kemistien Seuralla © Kimmo Brandt
Vuonna 2009 Suomalaisten Kemistien Seura palkitsi Heleena Karruksen Gadd-mitalilla tämän merkittävistä ansioista seuratoiminnassa. Mitali perustettiin vuonna 1961 kunnioittamaan Pehr Adrian Gaddin (1727–1797) elämäntyötä. Seuratyön ohessa Heleena Karrus on toiminut ja toimii edelleen Kemian Päivien Säätiön asiamiehenä. Kemian Päivien ohjelmakoordinaattorina hän on vastannut kemian alan tärkeimmästä jatkokoulutustapahtumasta.
—
Yhteyshenkilöt
Heleena Karrus
puh. 050 557 1894
heleena.karrus@kemianseura.fi
ChemBio Finland
puh. 050 3760804
teija.armanto@messukeskus.com
Suomalaisten Kemistien Seuran Kiertotalousinnovaatiopalkinnon sai Fazer ksylitolitehdas (kuvassa vas. Anna Nicol), Kemian Hyväksi -palkinnon Heleena Karrus (keskellä). Palkinnot jakoi Suomalaisten Kemistien Seuran hallituksen pj. Anu Airaksinen (oik). © Teija Armanto
mennessä seravo | maalis 24, 2021
ChemBio Finland 2021 -tapahtuma järjestettiin keskiviikkona 28.4. päivän virtuaalisena verkkotapahtumana.
Ensi keväänä 30.–31.3.2022 päästään taas kohtaamaan kasvokkain ChemBio Finland 2022 -tapahtumassa Messukeskuksessa. Samaan aikaan on kansainvälinen Helsinki Chemicals Forum sekä metsäteollisuuden kansainvälinen PulPaper-tapahtuma.
ChemBio Finland 2021 verkkotapahtuma tarjosi kuusi ohjelmakokonaisuutta, joissa oli 24 ohjelmaa. Puhujia oli yli 50. Tapahtumaan osallistui 20 yritystä, jotka esittelivät tuotteitaan ja palvelujaan verkkotapahtumassa. Päivän aikana tapahtumassa vieraili 1 200 uniikkia kävijää. Ohjelman tallenteita voi seurata ja yrityssivut ovat avoinna toukokuun loppuun asti verkossa. Ohjelman seuraaminen edellyttää rekisteröitymistä.
ChemBio Finland 2021 webinaareja olivat Kemian Päivät, Green Chemistry, Suomalainen Life Science -ala koronakriisissä, Turvallisuuden uusi normaali, Millaisia osaajia hiilineutraali kemianteollisuus tarvitsee ja Uraseminaari.