Jyrki Vähätalolla on kiinnostava mutta kemistille harvinainen työ meriliikenteen parissa
Radiokemiassa tohtoriksi väitellyt Jyrki Vähätalo toimii erityisasiantuntijana Liikenne- ja viestintävirastossa Traficomissa. Hän edistää merellä liikkuvien irtolastien ja konttiliikenteen turvallisuutta kehittämällä kansallista ja kansainvälistä sääntelyä. Lääketieteestä kiinnostunut Vähätalo kehitti väitöstyössään boorineutronikaappausmenetelmää, jota käytettiin pään alueen syövän hoidossa.
Erityisasiantuntijana Traficomissa Jyrki Vähätalo on paneutunut myös konttiliikenteen turvallisuuteen. Kuva Anu Häkkinen.
Vähätalosta tuli kemisti sattumalta
Jyrki Vähätalon vastuualueeseen kuuluvat kemikaalisäiliöaluskuljetukset ja kiinteät irtolastit mutta välistä hän ottaa kantaa myös pakattujen vaarallisten aineiden kuljetuksiin. Kemistin koulutusta tarvitaan sääntelytyössä, koska merialueilla liikkuu runsaasti kemikaaleja. Ulkomaankaupastamme neljä viidesosaa kulkee meritse, ja vuonna 2017 tehdyn selvityksen mukaan vaarallisia aineita liikkui merta pitkin maahamme tai maastamme yhteensä 42,5 miljoonaa tonnia. Tästä yli kaksi kolmasosaa oli raakaöljyä tai sen fossiilisia öljytuotteita.
”Työni edellyttää kemian, fysiikan ja toksikologian peruskäsitteiden tuntemista. Päämääränä on tehdä kansainvälisistä säännöistä sellaisia, että merikuljetukset ovat kustannustehokkaita ja samalla turvallisia sekä ihmisille että ympäristölle”, Jyrki Vähätalo kertoo.
Vähätalosta tuli kemisti sattumalta, kun hän ei päässyt lukion jälkeen opiskelemaan ykkösvaihtoehtoonsa lääketieteelliseen mutta ovi kemian opintoihin avautui. Hän valitsi Helsingin yliopistossa pääaineekseen radiokemian, joka osoittautuikin varsin hyväksi valinnaksi lääketieteestä kiinnostuneelle opiskelijalle.
”Keväällä 1990 nuklidianalytiikan harjoitustöiden kahvitauolla assistentti tuli kertomaan, että minulle olisi tarjolla Otaniemessä kesätyöpaikka lääketieteen radioisotooppien parissa”.
Hän aloitti kesätyöt VTT Technology Meditech -ryhmässä, perehtyi radioisotooppien valmistukseen ja pääsi soveltamaan osaamistaan lääketiedettä hyödyntävässä hankkeessa.
”Aloitimme työt varhain kukonlaulun aikaan ja valmistimme Helsingin sairaaloiden tilaamia teknetiumvalmisliuoksia. Tutuksi tulivat myös kilpirauhasen liikatoiminnan ja syövän hoidossa käytetyn radiojodin ominaisuudet ja prosessointi”, Vähätalo muistelee.
Keväällä 1994 hän sai valmiiksi reniumradiolääkkeitä käsittelevän pro gradu -tutkielmansa ja valmistui filosofian kandidaatiksi. Samoihin aikoihin haettiin valmistumisvaiheessa olevaa fyysikkoa tai radiokemistiä määräaikaiseen puolipäivätyöhön tutkimusreaktorille Otaniemeen. Vähätalo sai työn jo tutuksi tulleesta Otaniemestä ja pääsi jälleen soveltamaan radiokemiaa lääketieteellisiin sovelluksiin. Nyt tehtävänä oli tutkimus, jolla valmisteltiin boori-neutronikaappausmenetelmän käyttöä aivokasvainpotilaiden kliiniseen hoitoon.
”Menetelmässä kaksi toisistaan riippumatonta komponenttia yhdistetään, ja niiden yhteisvaikutuksesta syntyy tehokas täsmäsäteily, joka voidaan kohdistaa tarkasti syöpäsoluihin. Toinen komponenteista on neutronisäteily ja toinen boori-isotooppia sisältävä syöpäsoluihin hakeutuva lääkeaine. Kun lääke on kertynyt potilaan syöpäkudokseen, kasvainalueeseen kohdistetaan ulkoinen neutronisuihku. Tuloksena on boori–neutronikaappaus, pienoisydinräjähdys, joka tuhoaa booriatomin sisältämät syöpäsolut”.
Potilastöissä käytettiin biologisesti aktiivista aminohappoa, L-BPA:ta eli 4-dihydroksiboryylifenyylialaniinia. Radioleimatun BPA:n avulla tutkittiin lääketieteellisillä kuvantamismenetelmillä, kertyykö L-BPA syöpäsoluihin. Ainetta tuotettiin yhteistyössä tšekkiläisen laboratorion kanssa.
”Sain apurahan radiofluorileimaustutkimukseen, ja kun tulokset olivat hyviä, säännölliset potilastutkimukset radioleimatulla L-BPA:lla voitiin aloittaa. Ensimmäiseen kliiniseen tutkimukseen valituille aivokasvainpotilaille annettiin ennen leikkausta L-BPA:ta. Sen jälkeen heistä otettiin verinäytteet ja leikkauksen aikana myös aivokasvainkudosnäytteet, joista määritimme booripitoisuudet”.
Vuonna 2004 Vähätalo väitteli radiokemian alalta tohtoriksi. Väitöstutkimuksen aiheena oli ”4-dihydroksiboryylifenyylialaniinin ja sen radioleimattujen vastineiden tutkimuksia boori-neutronikaappaushoidon kliinisten kokeiden toteuttamiseksi Suomessa”.
Jo ennen tohtorinväitöstään Vähätalo aloitti työn sosiaali- ja terveysministeriössä Kemikaalineuvottelukunnan pääsihteerin sijaisena valmistellen uusissa tehtävissään myös EU:n Kemikaaliviraston käynnistämistä Helsingissä. Vuonna 2004 hän siirtyi Merenkulkulaitokseen josta sai vakituisen työpaikan vaarallisten aineiden merikuljetusten parissa.
Boori-neutronikaappaushoitoa käytettiin menestyksellisesti pariin sataan potilaaseen, jotka kärsivät vaikeista aivojen tai pään ja kaulan alueen syövistä. Työtä jatkamaan perustettiin myös Boneca Oy, jonka toiminta hyvistä tuloksista huolimatta lopetettiin vuonna 2012. Sen jälkeen Otaniemen reaktori päätettiin sulkea ja sammutettiin vuonna 2015.
Kemikaalit matkaavat merellä tankeissa tai konteissa
Kemikaaleja liikutellaan merillä kemikaalisäiliöaluksissa eli -tankkereissa, joissa irtolasti lastataan satamassa aluksen jopa 3000 kuutiometrin tankkeihin. Lasti puretaan suuriin maanpäällisiin säiliöihin kohdesataman välittömässä läheisyydessä, joskus hyvinkin kaukana toisella puolella maapalloa. Irtolasteja ovat fossiiliset mineraaliöljyt, kemikaalit, kaasut, kiinteät aineet ja vilja.
Pakattuja lasteja ovat kontit ja rekat. Euroopassa tavaraliikennettä hoidetaan rekoilla ja meriteitse edelleen ro-ro -aluksilla. Pakatut aineet saapuvat satamaan maantietä ja rautatietä pitkin ja ne sitten tavallisesti jatkavat matkaa rekan kyydissä ro-ro -laivaan (roll-on roll-off). Esimerkiksi nestemäisen kemikaalin kuljetukseen tarkoitetun säiliökontin tilavuus on muutamien kymmenien kuutiometrien luokkaa.
Koska valtameriliikenteen suuret konttilaivat eivät pääse etenemään Suomen satamiin matalien ja kapeiden Tanskan salmien kautta, lastit tuodaan ja viedään tänne pienemmillä syöttöliikenteen feeder-konttilaivoilla. Suomesta feederit palaavat lasteineen Keski-Euroopan suuriin satamiin kuten Rotterdamiin, jossa kontit ahdetaan valtavansuuriin konttilaivoihin matkaamaan kauaksi aina Kiinaan asti. Valtamerilaivat ovat tyypiltään lift on -lift off- eli lo-lo- laivoja.
”Isojen valtameriluokan konttilaivojen kannelle mahtuisi jopa neljä täyskokoista jalkapallokenttää”, Vähätalo valistaa.
Vähätalon mielestä kontit ovat merkittävä logistinen keksintö, mutta turvallisessa konttikuljetuksessa niiden pitää olla kunnossa, hyvin kiinnitettynä sekä toisiinsa että alukseen, ja myös kontin sisällön kuuluu olla kiinnitettynä tukevasti merimatkaa varten. Painavat kontit sijoitetaan aluksessa aina pohjalle ja kevyet päälle.
Kymmenisen vuotta sitten konttiturvallisuus nousi otsikoihin ja herätti Kansainvälisen merenkulkujärjestön IMO:n kehittämään uutta tarkennettua sääntöä jo olemassa olevaan. Syynä olivat merionnettomuudet, jotka aiheutuivat konttirivien kaatumisista aluksissa.
”Konttien massaa ei siihen aikaan määritetty aina tarkasti ja niinpä sattui onnettomuuksia, kun tapana oli vain arvioida niiden massat summittaisesti, usein liian suuriksi. Melkein tyhjän, kolme tonnia painavan kontin massaksi saatettiin ilmoittaa kaksikymmentäkaksi tonnia”, Vähätalo muistelee.
IMO:ssa laadittiin tarkennettu uusi kansainvälinen sääntö, jonka mukaan konttien massa tulee määrittää tarkasti ennen lastaamista alukseen. Tästä tuli uusi termi merenkulun konteille: kontin vahvistettu bruttomassa, VGM-massa (englanniksi verified gross mass). Suomi oli aktiivisesti mukana uudistamassa sääntöä.
”Merenkulun urallani se oli episodi, joka on herättänyt eniten yleistä mielenkiintoa. Pidin kymmeniä esitelmiä konttiturvallisuudesta ja järjestimme aiheesta isompia ja pienempiä tapahtumia. Uudet tarkennetut konttipunnitusmääräykset tuntuivat huolestuttavan varsinkin metsä- ja puuteollisuutta. Siihen aikaan näin yöllä uniakin ja painajaisia konteista”, Vähätalo naurahtaa.
Kontit herättivät myös lehdistön huomion. Vähätalolle ovat jääneet mieleen juttuotsikoinnit tyyliin ”Konttikaaos uhkaa” tai ”Konttiliikenteen kustannukset nousevat rajusti uusien IMO-sääntöjen takia”. Konttiliikenne ei kuitenkaan siihen loppunut eivätkä hinnat nousseet. Turvallisuus sen sijaan parani ja onnettomuudet vähenivät.
Kenttäkeikat tuovat vaihtelua työhön
Vähätalo tekee työtään pääasiassa toimistossa ”rakkaiden paperiensa parissa” mutta välistä hän lähtee myös ulos kentälle. Viimeisimmällä kenttäkeikalla hän oli mukana aluksessa tarkkailijana vaarallisen aineen onnettomuusharjoituksessa.
”Lähdimme aamulla Vuosaaren satamasta kohti Muugaa. Paluumatkalla aluksen kannella ”syttyi” suunnitellusti rekan perävaunu palamaan. Rajavartiolaitos eli ”Raja” haki helikopterillaan pahimmin loukkaantuneet maihin saamaan hoitoa, minkä jälkeen turva-alus sammutti palon vesisuihkulla laivan vierestä ja lopuksi Rajan erikois-MIRG- joukot huolehtivat jälkitoimista”.
Viime kesänä Vähätalon työnä oli auditoida yhdessä merenkulun tarkastajakollegansa kanssa kipsin eli kalsiumsulfaattihydraatin kosteuspitoisuuden hallinta IMO:n sääntöjen mukaisesti Siilinjärvellä, jossa kipsi on lannoitetuotannon sivutuote. Vuosikymmenten kuluessa Siilinjärvelle on kertynyt kipsiä kokonainen vuori, joka näkyy jopa kilometrien päähän. Kesällä käynnistyneessä KIPSI-hankkeessa tätä ainetta levitetään Saaristomeren valuma-alueen pelloille osana Itämeren suojelutoimia. Merenkulussa kipsi kuuluu nesteytyviin irtolasteihin.
Viime kesänä Jyrki Vähätalo tutustui Siilinjärven kipsikasoihin tummien ja levottomien ukkospilvien alla. Kuva Ilkka Salminen.
Radiokemian osaamista tarvitaan meriliikenteen kehittämisessä
Vähätalo on voinut hyödyntää työssään myös peruskoulutustaan radiokemistinä, koska merillä liikutellaan myös radioaktiivisia aineita. Radioaktiivisista aineista ja säteilystä on merenkulkijoiden keskuudessa liikkeellä vääriä käsityksiä ja suoranaista tietämättömyyttä, jota hän on omilla toimillaan pyrkinyt poistamaan kansantajuistamalla säteilyn ilmiöitä.
Vähätalon mielestä parasta työssä ovat kansainväliset kokoontumiset ja tapaamiset. Hän osallistuu IMO:n, Kansainvälisen merenkulkujärjestön kokouksiin, jotka pidetään Lontoossa yleensä työviikon kestävinä. Koronapandemian vuoksi kokouksia on tosin peruttu, siirretty tai järjestetty kirjeenvaihtona ja etäkokouksina. YK:n alaisena organisaationa IMO noudattaa YK:n muidenkin järjestöjen työtapoja, joten valmistelutyöt tehdään komiteoissa tarkkaan määrättyjen aikataulujen mukaisesti jäsenvaltioiden kirjallisten ehdotusten mukaisesti. Tällä hetkellä IMO:ssa on 174 jäsenvaltiota.
”Ehdotusten valmistelu vaatii kärsivällisyyttä ja pitkää pinnaa. Kollegojen mielipiteitä pitää jaksaa kuunnella ja tehdä myös kompromisseja. Laadimme Suomessa teollisuuden kanssa ehdotukset uusien kemikaalien kuljettamiseen, ja tähän mennessä olen esitellyt viisitoista hyväksyttyä uutta nestemäistä kemikaalia säiliökuljetuksiin, mukana kasviöljyjä ja N-metyylianiliini. Yksi tärkeimpiä saavutuksiani on ollut osallistuminen uusiutuvien biopolttoaineiden merikuljetusten järjestämiseen niin, että niitä voidaan kuljettaa öljytankkereilla kemikaalitankkerien sijaan”.
Tällä hetkellä IMO:ssa työstetään päivitystä pakattujen vaarallisten aineiden satamien tarkastusohjeeseen ja pohditaan, miten etiopiansinapin öljyä tulisi kuljettaa.
Joskus merikuljetuksiin liittyy epäily rikollisesta toiminnasta ja Tulli pyytää Traficomista asiantuntijalausuntoa.
”Kerran pyydettiin lausunto erään bentsyylijohdannaisen epäillystä kuljetusrikkomuksesta. Lopulta ilmeni, että kyse oli laajamittaisesta erään huumeen lähtöaineen laittomasta maahantuonnista. Kyseinen kuljetusrikos oli pieni mutta olennainen osa rikollista toimintaa”.
Vähätalo on joutunut myös todistamaan käräjäoikeudessa syyttäjän todistajan roolissa.
”Ne ovat haastavia tilanteita, ja kun pitkän odotuksen jälkeen pääsee vihdoin tuomarin eteen, saatetaan yllättäen esitellä aivan uutta todistusaineistoa johon pitäisi reagoida nopeasti. Puolustuksen asianajaja käyttää monesti kärkästä kieltä, ja kerrankin eräs heistä puhutteli minua kemian professoriksi!”.