Betolar Oyj palkittiin Suomalaisten Kemistien Seuran Kiertotalousinnovaatiopalkinnolla

Palkinto luovutettiin keskiviikkona 10.4.2024 ChemBio Finland 2024-tapahtumassa Helsingin Messukeskuksessa.

Betolar Oyj:lle myönnetty palkinto on Suomalaisten Kemistien Seuran tunnustus yritykselle tai yhteisölle innovatiivisesta kiertotalouden kemiaan liittyvästä liiketoimintaideasta. Palkintokriteereissä painottuu kemiaan kytkeytyvä innovaatio, joka tuottaa sekä ympäristö- että taloudellista hyötyä.

© Betolar Oyj

Geopolymeeripohjaisella rakennusmateriaalilla vähähiilisyyttä kohti

Vuonna 2016 perustettu Betolar Oyj on suomalainen materiaaliteknologian yritys, jonka menetelmällä voidaan muuttaa teolliset jäte- ja sivuvirrat vähähiilisiksi rakennusmateriaaleiksi.

Betolar Oyj  on onnistunut kehittämään geopolymeeripohjaisen rakennusmateriaalin, jolla voidaan pienentää rakentamisen hiilijalanjälkeä käyttämällä teollisuuden sivuvirtoja.  Betolarin tuote hyödyntää jätehierarkian tavoitteiden mukaisesti saatavilla olevia standartoituja sivuvirtoja, kuten lentotuhkaa ja masuunikuonaa. Tuotekehityksessä etsitään jatkuvasti uusia sivuvirtoja riittävän suurten tuotantomäärien saavuttamiseksi. Betolarin tuotteilla on onnistuttu vähentänään hiilidioksidipäästöjä jopa 80%:a perinteiseen betoniin verrattuna.

Betolarin kiertotalousinnovaatiossa on kemian osaaminen ja tutkimus tärkeää. Sivuvirtojen hyödyntäminen edellyttää käytettävien raaka-aineiden ja niistä valmistettavien uusien tuotteiden ominaisuuksien ja laadun tuntemusta, sekä niiden tutkimukseen soveltuvia analyysimenetelmiä. Se on erinomainen esimerkki tieteelliseen tutkimukseen nojaavasta liiketoiminnasta, jolla pyritään vastaamaan maailmanlaajuisesti merkittäviin kestävän kehityksen haasteisiin.

Betolar on kasvu- ja kehitysvaiheessa oleva yritys, joka on jo saavuttanut teollista menestystä rakennusalalla ja he ovat tehneet yhteistyösopimuksia eri yritysten kanssa. 

Kiertotalousinnovaatiopalkintoesineessä yhdistyvät eri materiaalit

Suomalaisten Kemistien Seuran kiertotalouspalkinto ”The Thing” on chileläisen graafisen muotoilijan Joel Menesesin Aalto-yliopiston Design Factoryllä suunnittelema teos. Siinä visualisoituu ja konkretisoituu teollisuuden elementtien virta. Palkintoesineessä on yhdistetty erilaisia valmistusmenetelmiä ja materiaaleja, puun, metallin, muovin ja kiven yhteen liittäminen erilaisilla valutekniikoilla. Lopputulos on näiden neljän elementin elegantti liittouma yhdessä geometrisessä muodossa.

Suomalaisten Kemistien Seura (SKS) on sitoutumaton tieteellinen seura. SKS korostaa kemian merkitystä yhteiskunnassa, toimii kemian kansainvälisillä foorumeilla ja edistää tieteen, koulutuksen, teollisuuden ja muiden yhteiskunnallisten toimijoiden verkottumista.

Lisätietoja:

Kemian Päivien 2024 tiedotus, Sari Vihavainen, sari.vihavainen(a)kemianseura.fi,  +358 50 458 3394

tai

Toimitusjohtaja Riku Kytömäki, riku.kytomaki(a)betolar.com, +358 50 511 8288

Brightplus Oy sai Suomalaisten Kemistien Seuran Kiertotalousinnovaatiopalkinnon

Palkinto luovutettiin keskiviikkona 8.6.2022 ChemBio Finland 2022-tapahtumassa Helsingin Messukeskuksessa.

Brightplus Oy:lle myönnetty palkinto on Suomalaisten Kemistien Seuran tunnustus yritykselle tai yhteisölle innovatiivisesta kiertotalouden kemiaan liittyvästä liiketoimintaideasta. Palkintokriteereissä painottuu kemiaan kytkeytyvä innovaatio, joka tuottaa sekä ympäristö- että taloudellista hyötyä.

Kuvassa oikealta vasemmalle: Brightplus Oy:n toimitusjohtaja Milja Hannu-Kuure, kemistit Minna Karjalainen ja Mika Leppäaho sekä innovaatiojohtaja Rauna-Leena Kuvaja. © Brightplus Oy

Teollisuuden sivuvirroista funktionaalisia tuotteita

Vuonna 2014 perustettu Brightplus Oy hyödyntää esimerkillisesti useiden eri teollisuudenalojen sivuvirtoja funktionaalisten biomateriaalien valmistamisessa. Yrityksen kehittämällä BrightBio-teknologialla voidaan valmistaa biopohjaisia materiaaleja korvaamaan fossiilipohjaisia muoveja ilman suuria muutoksia tuotantoprosessissa. Innovaatio on erinomainen esimerkki kiertotaloudesta, jossa on luotu uutta teknologiaa. Brightplussan valmistamilla biomuoveilla on laajat markkinat ja niitä voidaan käyttää esimerkiksi kuluttajatuotteissa, pakkausteollisuudessa ja rakentamisessa.

”Lämmin kiitos Suomalaisten Kemistien Seuralle tunnustuksesta vihreän kemian innovaatiollemme. On hienoa, että kemian merkitys kiertotalousinnovaatioissa huomioidaan, tämä on erityisen lämmittävä palkinto koko tiimillemme”, iloitsee toimitusjohtaja Milja Hannu-Kuure.

Brightplussan innovaation kaupallinen potentiaali on realisoitunut hyvin ja yritys on lupaavalla kasvu-uralla. Sivuvirtojen hyödyntämisellä on huomattava liiketoimintapotentiaali erityisesti, kun öljyriippuvuutta halutaan vähentää ja tuotteiden hiilijalanjälkeä pienentää maailmanlaajuisesti.

Kiertotalousinnovaatiopalkintoesineessä yhdistyvät eri materiaalit

Suomalaisten Kemistien Seuran kiertotalouspalkinto ”The Thing” on chileläisen graafisen muotoilijan Joel Menesesin Aalto-yliopiston Design Factoryllä suunnittelema teos. Siinä visualisoituu ja konkretisoituu teollisuuden elementtien virta. Palkintoesineessä on yhdistetty erilaisia valmistusmenetelmiä ja materiaaleja, puun, metallin, muovin ja kiven yhteen liittäminen erilaisilla valutekniikoilla. Lopputulos on näiden neljän elementin elegantti liittouma yhdessä geometrisessä muodossa.

Suomalaisten Kemistien Seura (SKS) on sitoutumaton tieteellinen seura. SKS korostaa kemian merkitystä yhteiskunnassa, toimii kemian kansainvälisillä̈ foorumeilla ja edistää tieteen, koulutuksen, teollisuuden ja muiden yhteiskunnallisten toimijoiden verkottumista.

Brightplus Oy on innovatiivisia biopohjaisia materiaaleja valmistava suomalainen yritys. Olemme erikoistuneet teollisten biomateriaaliratkaisujen ja uusien toiminnallisten materiaaliominaisuuksien suunnitteluun ja kehittämiseen. Palvelemme useita toimialoja, mm. pakkausteollisuus, rakentaminen, kosmetiikka ja kuluttajatuotteet. Asiantuntemuksemme perustuu ratkaisujen kehittämiseen usealle teollisuudenalalle; kauttamme saat nopean prototyypin, joka on optimoitu nykyiseen tuotantoprosessiisi.

LISÄTIETOJA:

Yhteyshenkilö Brightplus Oy:
Milja Hannu-Kuure, toimitusjohtaja, Brightplus Oy, puh. 040 0646 533​, milja.hannu-kuure@brightplus.com

Fazerin ksylitolitehdas sai Suomalaisten Kemistien Seuran Kiertotalousinnovaatiopalkinnon

Palkinto luovutettiin keskiviikkona 28.4.2021 ChemBio Finland Kemian Päivien virtuaalisessa ennakkotapahtumassa Helsingin Messukeskuksessa.

Fazerin ksylitolitehtaalle myönnetty palkinto on Suomalaisten Kemistien Seuran tunnustus yritykselle tai yhteisölle innovatiivisesta kiertotalouden kemiaan liittyvästä liiketoimintaideasta. Ilmastonmuutos ja luonnonvarojen hupeneminen ovat merkittäviä globaaleja ongelmia. Kiertotalouden ratkaisuilla voidaan minimoida materiaalihukkaa ja jätteen syntymistä. Kemialla on keskeinen rooli kiertotaloudessa laadun ja turvallisuuden varmistajana.

Fazerin rakenteilla oleva ksylitolitehdas Lahdessa. © Robert Orthén / Fazer

”Suomalaisen Kemistien Seura on myöntänyt vuoden 2021 Kiertotalousinnovaatiopalkinnon Fazerin Ksylitolitehtaalle, joka valmistaa ksylitolia kauran kuorista. Suomalaiseen keksintöön pohjautuva innovaatio on ainutlaatuinen, ja sillä on merkittävää kiertotalouteen perustuvaa liiketoiminnallista potentiaalia”, sanoo Anu Airaksinen, Suomalaisten Kemistien Seuran hallituksen puheenjohtaja. Palkintokriteereissä painottuu kemiaan kytkeytyvä innovaatio, joka tuottaa sekä ympäristö- että taloudellista hyötyä.

Suomalaisten Kemistien Seuran Kiertotalousinnovaatiopalkinnon sai Fazer ksylitolitehdas (kuvassa vas. Anna Nicol), Kemian Hyväksi -palkinnon Heleena Karrus (keskellä). Palkinnot jakoi Suomalaisten Kemistien Seuran hallituksen pj. Anu Airaksinen (oik). © Teija Armanto

Kauramyllyn sivuvirrasta korkealaatuista ksylitolia

Fazer on kehittänyt uudenlaisen menetelmän, jossa kauramyllyn sivuvirtana syntyvästä kauran kuoresta voidaan valmistaa korkealaatuista ksylitolia elintarvike-, lääke- ja kosmetiikkateollisuuden käyttöön. Aiemmin prosessin sivuvirtana syntynyt kauran kuori on käytetty muun muassa energian tuotantoon. Lahden ksylitolitehtaan rakentaminen on edennyt suunnitelmien mukaisesti ja koeajot ovat käynnissä. Ksylitolin tuotanto käynnistyy juhannukseen mennessä.

Fazer näkee ruuan ratkaisuna ja panostaa uusien tuotantoteknologioiden ja vastuullisten ratkaisujen kehittämiseen.

”Kiitämme Suomalaisten Kemistien Seuraa tästä hienosta huomionosoituksesta. Valmistamme ksylitolia uuden, patentoidun teknologian avulla. Valmistusprosessi on ainutlaatuinen, sillä siinä käytettävää raaka-ainetta – kauran kuorta – ei ole aiemmin hyödynnetty ksylitolin kaupallisessa valmistuksessa. Uskomme, että kotimaisesta kauran kuoresta valmistettu ksylitoli herättää kiinnostusta maailmanlaajuisesti”, sanoo Anna Nicol, ksylitolitehdashanketta vetävä johtaja Fazer Lifestyle Foodsilta.

Tehdas on maailman ensimmäinen ksylitolitehdas, jonka raaka-aine tulee yrityksen omasta tuotannosta, vieressä sijaitsevasta Fazerin kauramyllystä. Sivuvirtojen jalostaminen uusiksi tuotteiksi on keskeinen osa kiertotaloutta. Tutkimus ja tuotekehitys ovat olleet keskeisessä osassa Fazerin patentoimassa innovaatiossa. Ksylitolin kasvavan kysynnän vuoksi innovaatiolla on huomattava liiketoimintapotentiaali.

Kauran kuorista valmistettua ksylitolia. © Liisa Eerola / Fazer

Kiertotalousinnovaatiopalkintoesineessä yhdistyvät eri materiaalit

Palkinnonsaajalle tapahtumassa luovutettu palkintoesine ”The Thing” on chileläisen graafisen muotoilijan Joel Menesesin Aalto-yliopiston Design Factoryn käsialaa. Siinä visualisoituu ja konkretisoituu teollisuuden elementtien virta. Palkintoesineessä on yhdistetty erilaisia valmistusmenetelmiä ja materiaaleja, puun, metallin, muovin ja kiven yhteen liittäminen erilaisilla valutekniikoilla. Lopputulos on näiden neljän elementin elegantti liittouma yhdessä geometrisessä muodossa.

Suomalaisten Kemistien Seuran kiertotalousinnovaatiopalkinto. © Sanna Mikkola

Suomalaisten Kemistien Seura on sitoutumaton tieteellinen seura. Suomalaisten Kemistien Seura korostaa kemian merkitystä yhteiskunnassa, toimii kemian kansainvälisillä foorumeilla ja edistää tieteen, koulutuksen, teollisuuden ja muiden yhteiskunnallisten toimijoiden verkottumista.

Fazerin ksylitolitehdas on osa Fazer Lifestyle Foods -liiketoiminta-aluetta, joka keskittyy kasvipohjaisiin ruokaratkaisuihin.

– Ksylitolin teollinen valmistus on suomalainen innovaatio.
– Suomessa ksylitolin teollinen tuotanto alkoi vuonna 1975.
– Suosituimpia ksylitolituotteita ovat purukumit ja pastillit.
– Ksylitoli on makeutusaine, joka valmistetaan ksyloosista. Ksyloosia esiintyy useissa kasveissa ja puissa, kuten koivussa, pyökissä, maississa ja marjoissa.
– Ksylitoli on vähäkalorinen (vain 60 % sokerin kaloreista), mutta yhtä makea kuin sokeri.
– Ksylitolilla on Euroopan elintarvikeviraston hyväksymä terveysväite.

Yhteyshenkilöt

Yhteyshenkilö Fazer Lifestyle Foods, viestintä
Taina Lampela-Helin
puh. 040 668 4600
taina.lampela-helin@fazer.com

Fazerin mediapuhelin on avoinna arkisin klo 8–16
puh. 040 668 2998
media@fazer.com

Palkinnonsaaja: Fazer ksylitolitehdas, Anna Nicol. © Teija Armanto