SKS:n helmikuun kokous Orionilla 30.1.2025

Suomalaisten Kemistien Seuran helmikuun kokous järjestettiin torstaina 30.1.2025 Orionilla, Espoossa. Paikalle oli saapunut n. viitisenkymmentä jäsentä. Vierailusta olivat kiinnostuneet sekä suomenkieliset että englanninkieliset jäsenet. Sääntömääräinen kokous pidettiin suomeksi.

Kokousosuuden jälkeen siirryttiin itse vierailun teemaan ja kieli vaihtui englanniksi. Kansainvälisistä tutkijoista pitkälti koostuvan lääkeainekehitysyksikön johtaja Leena Otsomaa esitteli lyhyesti Orionin yrityksenä ja piti esityksen murroksesta, jota lääkeainekemiassa eletään. Tilaisuus huipentui laboratoriokierrokseen, jonka aikana osallistujat näkivät nykyaikaisen kemian laboratorion automaatioineen ja robotteineen. Tilaisuus sai paljon kiitosta osallistujilta.

Srikanta Dana esitteli putkivirtausreaktorin toimintaa laboratoriokierroksella. Kuva Leena Otsomaa.

SKS:n pikkujoulut Kansallisteatterissa 13.12.2024

Suomalaisten Kemistien Seuran pikkujoulukokous pidettiin perinteiseen tapaan Kansallisteatterissa 13.12.2024.  Jouluiseen tilaisuuteen osallistui kaikkiaan 108 jäsentä, joista osa oli tullut paikalle pitkän matkan päästä.

Tilaisuus käynnistyi kokouksella, jossa hyväksyttiin seuran uusiksi nuoriksi jäseniksi 38 henkilöä ja uusiksi varsinaisiksi jäseniksi 3 henkilöä. Kokouksen lopuksi päästiin tilaisuuden kohokohtaan eli Gust. Kompan palkinnonjakoon vuoden 2023 parhaasta kemian alan väitöskirjasta. Palkinto myönnettiin TkT Sofia Julinille (DNA Origami as a Tool for Assembling Functional Biohybrid Nanomaterials sekä FT Christina Jägerille (C-N Bond Formation via Ene Reactions and Cycloadditions of Enzymatically Generated Nitroso Compounds). Julinin väitöskirja on tehty Aalto yliopistossa ja Jägerin Helsingin yliopistossa.

Tilaisuuden lopuksi  juhlaväki siirtyi teatterin suurelle näyttämölle katsomaan kirjailijan Arto Paasilinnan romaania Jäniksen vuosi. Teoksen oli dramatisoinut myös ohjaajana toimiva Kristian Smeds.

Sari Vihavainen
Kirjoittaja on Suomalaisten Kemistien Seuran toiminnanjohtaja

Kuvat Maarja Kotkas

Symbiosis-veistos Suomen Joutsenen edustalla Turussa

Turun Kemistikerho teki lahjoituksen Saaristomeren suojelurahastoon SKS:n nimellä pääseuran täyttäessä 105 vuotta. Suomalaisten Kemistien Seuran nimilaatta komeilee nyt Stefan Lindforsin Symbiosis-veistoksessa Suomen Joutsenen edustalla Turussa.

Juhannuksen alla taiteilija hitsautti lahjoittajien nimellä varustettuja teräslaattoja veistokseen. Taitelijan mukaan Symbiosis on ulkonäöltään yhdistelmä saariston tunnusomaisimpia luontokappaleita, kalaa ja lintua sekä merta. Nimi Symbiosis merkitsee yhteiseloa ja keskinäistä vuorovaikutusta, josta hyötyvät kaikki osapuolet. Nimikoitu laatta on merkki yhteisestä suojelusitoumuksesta. 

Kuvassa Turun Kemistikerhon puheenjohtaja Riina Suntioinen ja SKS:n laatta.

Lisätietoja Symbiosis-veistoksesta ja Saaristomeren suojelurahastosta on luettavissa oheisista linkeistä.

Kuvassa taitelija Stefan Lindfors laatan asennuksessa.

Syyskokous Ruokavirastossa tiistai 08.10.2024

Syyskokous pidettiin nimensä mukaisesti pimeiden syyssateiden sävyttämänä iltana Ruokavirastossa, Viikissä. Syyskokoukseen osallistui 23 jäsentä ja siellä hyväksyttiin uusiksi jäseniksi kahdeksan varsinaista jäsentä, kaksi eläkeläisjäsentä sekä 13 nuorta jäsentä.

Kokousosuuden jälkeen tilaisuuden isäntänä toiminut Ruokaviraston Laboratorio- ja tutkimuslinjan ylijohtaja Janne Nieminen sekä Kemian yksikön johtaja Annikki Welling kertoivat Ruokaviraston toiminnasta esityksissään. Tilaisuus huipentui opastetuille kierroksille laboratoriotiloihin.

Ruokavirasto toimii ihmisten, eläinten ja kasvien terveyden hyväksi, tukee maaseudun elinvoimaisuutta ja kehittää ja ylläpitää tietojärjestelmiä.

Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalaan kuuluvan viraston päätoimipaikka sijaitsee Seinäjoella. Ruokaviraston toiminta kattaa koko maan ja virastossa työskentelee lähes tuhat henkilöä noin 20 paikkakunnalla.

Lue lisää Ruokavirastosta oheisesta linkistä.

SKS:n hallituksen, paikallisseurojen ja jaostojen tapaaminen 14.6.2024 Tampereella

SKS:n hallituksen, paikallisseurojen ja jaostojen tapaaminen päätettiin pitää tänä vuonna Tampereella, johon kulkuyhteydet eri puolelta Suomea ovat hyvät. Paikalle saapui hyvä edustus niin SKS:n hallituksista kuin paikallisseuroistakin, jaostot olivat tänä vuonna niukemmin paikalla.

Kokouksessa kaikki osapuolet esittelivät aluksi omaa vuosittaista toimintaansa sekä kokemuksiaan ja haasteitaan. Tämä oli hyvä johdanto varsinaiseen teemaan eli yhteistyöhön, näkyvyyteen ja toiminnan tukemiseen. Yhteistyömahdollisuudet sekä jäsenien rekrytointeihin liittyvät haasteet että parhaiden kokemusten jakaminen läpikäytiin ensin ryhmätyönä ja sen jälkeen keskusteltiin laajemmin yhdessä. Tilaisuudessa sovittiinkin jo joitain yhteistyökuvioita paikallisseurojen kesken sekä sopivia benchmarking-aiheita. Tapaamisessa sovittiin myös paikallisseurojen puheenjohtajien osallistumisen etänä SKS:n strategiakokouksen paikallisseura-osuuteen.

Seuraava vastaava tapaaminen pidetään 13.6.2025, tapaamispaikka ei ole vielä selvillä.

Edessä vasemmalla: Miia Mäntymäki, Jan Lundell, Marica Engström, Tarmo Korpela, Katri Leino, Liisa Koskinen

Takarivi vasemmalta: Johan Pääkkönen, Mia-Maria Kivelä,  Sari Vihavainen, Arja Frilander, Sari Kurvinen, Matti Murto, Ritva Tuunila ja Liisa Puro.

Kuvasta puuttuvat: Elmeri Lahtinen ja Pekka Laurikainen