Matemaattisten aineiden etevimmät nuoret kohtasivat neljän tieteen kisojen finaalissa

Matemaattisten Aineiden Opettajien Liitto MAOL ry:n Neljän tieteen kisojen loppukilpailut järjestettiin tänä vuonna Helsingin yliopiston Kumpulan kampuksella 19.1.–20.1.2024.

Sekä PISA-tuloksissa että Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen Karvin tuoreessa arvioinnissa nähtiin, että aiempaa harvemman suomalaisen koululaisen osaaminen on huipputasolla (Karvi 14.12.2023OKM 5.12.2023). Kaikista kovimmat osaajat ovat kuitenkin edelleen huippuja: Suomen menestys lukiolaisten kansainvälisissä tiedeolympialaisissa ei ole suinkaan romahtanut.

Karvin johtava arviointiasiantuntija Jari Metsämuuronen totesi Karvin tulosten raportoinnin yhteydessä painokkaasti ”On merkityksellistä kiinnittää huomiota myös siihen, miten parhaiden osaajien motivaatiota matematiikan opiskeluun pidetään yllä ja vahvistetaan” (Karvi 14.12.2023). Tiedekilpailutoiminta on tärkeässä roolissa tässä. Matematiikassa ja luonnontieteissä etevät nuoret pääsevät näyttämään taitonsa, oppimaan lisää ja tapaamaan muita samoista asioista kiinnostuneita nuoria ympäri Suomen.


Loppukilpailujen kärki 2024:

Lukion kemia

1. Antti Eskola, Helsingin suomalainen yhteiskoulu
2. Valto Daavittila, Töölön yhtenäiskoulu (Helsinki)
3. Joona Kovalainen, Kajaanin lukio

Lue lehdistötiedote 

Lukion kemian 2. Valto Daavittila, Töölön yhtenäiskoulu (Helsinki) sekä 3. Joona Kovalainen, Kajaanin lukio

 

Lukiolaisten Neljän tieteen kisojen loppukilpailut tyttöjen juhlaa!

Kuva: Miia Mäntymäki

Matemaattisten Aineiden Opettajien Liitto MAOL ry:n Neljän tieteen kisojen loppukilpailut järjestettiin tänä vuonna Helsingin yliopiston Kumpulan kampuksella, 20.1.–21.1.2023. Tänä vuonna kärkisijoilla nähtiin ilahduttavan paljon tyttöjä.

– Historiallinen tilanne, totesi kemian kilpailutyöryhmän Nelly Heiskanen palkintojenjaossa voittajakolmikkoa onnitellessaan.

Vaikka pitkän matematiikan kirjoittajista ylioppilaskirjoituksesta enemmistö on vuodesta 2021 ollut tyttöjä ja fysiikassakin ollaan lähellä tasajakaumaa, huipulle tytöt nousevat yhä poikia harvemmin niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Aliedustettujen ryhmien kannustamiseksi mukaan kilpailutoimintaan on viime vuosina järjestetty nimenomaan tytöille suunnattuja kansainvälisiä kilpailuja, kuten matematiikan EGMO (MAOL ry:n Dimensio-lehti 24.1.2023) ja tietotekniikan EGOI (Dimensio-lehti 2.11.2022).

Loppukilpailujen kärki 2023 – lukion kemia:

1. Anni Tapionlinna, Otaniemen lukio, Espoo
2. Venla Mäntylä, Jyväskylän lyseon lukio, Jyväskylä
3. Aada Mattila, Otaniemen lukio, Espoo

Loppukilpailujen kokonaiset tuloslistat: https://maol.fi/neljan-tieteen-kisat/kansallisen-kilpailun-tulokset/

Loppukilpailuihin osallistui loka-marraskuussa 2022 järjestettyjen, kaikille avointen alkukilpailujen kärki. Kilpailujen parhaimmistolle järjestetään yliopistotason jatkovalmennusta, jonka perusteella valitaan edustusjoukkueet kansainvälisiin tiedeolympialaisiin. Lukiosarjojen kokonaiskilpailun kymmenellä parhaalla on lisäksi mahdollisuus päästä ilman pääsykoetta opiskelemaan matemaattis-luonnontieteellisiä aineita useimpiin suomalaisiin yliopistoihin.

Kilpailujen järjestämisestä vastaa Opetushallituksen toimeksiannosta Matemaattisten Aineiden Opettajien Liitto MAOL ry. Kilpailun muut yhteistyökumppanit ovat Tilastokeskus ja Matemaattis-luonnontieteellisten alojen Akateemiset ry.

Lisätietoja:

MAOL ry:n viestintä- ja toimistoassistentti Aino Haavisto, puh 050 436 6320, maol-toimisto@maol.fi

peruskoulun matematiikkakilpailu Janne Rytkönen, puh. 045 887 3058, pk.matikka@gmail.com
lukion matematiikkakilpailu Heikki Pokela, puh. 040 7259537 heikki.pokela@aalto.fi
fysiikkakilpailu Ursula Ahvenisto, puh. 040 700 0825, ursula.ahvenisto@gmail.com
kemiakilpailu Kjell Knapas, puh. 050 435 8824, kjell.knapas@helsinki.fi
tietotekniikkakilpailu Antti Laaksonen, ahslaaks@cs.helsinki.fi