Sen lisäksi, että tervaa valmistettiin talonpoikaisin menetelmin massatuotantona, tervasta tuli Suomessa 1800-luvun puolivälissä tieteellisen tutkimuksen kohde, koska maasta ei löytynyt pieniä rauta- ja kuparikaivoksia lukuun ottamatta muita kuin maatalouden ja metsän tuottamia raaka-aineita. Puun kemiallisia ominaisuuksia tutkimalla etsittiin mahdollisuuksia uusien teollisuuden haarojen perustamiseksi esimerkiksi valmistamalla pikeä, tervaa, tärpättiä ja puuta hiiltämällä muodostuvia kaasuja.

Tervatuotteita on käytetty voitelu- ja polttoaineina jo esihistorialliselta ajalta lähtien

Ajatus puun kemiallisen rakenteen tutkimiseksi tuli Keski-Euroopasta, jossa 1800-luvun alussa orgaanisen kemian tutkimus oli löytämässä aivan uusia menetelmiä. Orgaanisen kemian kehitys perustui suurelta osin 1700-luvun lopulla muodostuneen hiiltoteollisuuden tarpeeseen nostaa tuotannon tasoa. Keski-Euroopan kaupungeissa oli tähän aikaan jo ongelmia ilman saasteiden kanssa, ja puun polttaminen kiellettiin usein kokonaan. Kaupunkien energiantarve tyydytettiin puu- tai kivihiilen avulla. Suurkaupunkien ympärille rakennettiin hiiltämöitä, joiden sivutuotteena syntyvät nestemäiset aineet joutuivat kemistien mielenkiinnon kohteeksi. Samalla tavoin tutkittiin kivihiilen kuivatislausta.

Tervatuotteita on käytetty voitelu- ja polttoaineina jo esihistorialliselta ajalta lähtien. Asiaan tieteellisin menetelmin perehtyvät kemistit oppivat pian erottamaan tervatuotteista eri tarkoituksiin paremmin sopivia ainesosia.

Tervatuotteiden valmistuksen ja niiden kemian tutkimus liittyi erityisesti Helsingin Teknillisen reaalikoulun ja tämän seuraajien, Polyteknillisen koulun, Polyteknillisen Opiston ja Teknillisen korkeakoulun, sekä Evon metsäkoulun toimintaan.  Helsingin Teknillisen reaalikoulun opetusohjelmaan kuului sen toiminnan alusta 1849 lähtien teknillisen kemian opetus. Koulun ensimmäinen johtaja Anders Olivier Saelan oli kemisti.

Oppilaitoksessa seurattiin tarkkaan terpeenikemian ja alan tuotantolaitosten kehitystä. Koulun opettajakuntaan kuulunut ja sen pitkäaikainen johtaja Ernst Edvard Qvist työskenteli nuorena Kangasniemellä tervatehtaassa, ja piti myöhemmin omaa tervatehdasta Turengissa. Evon metsäopiston lähettyvillä toimi Savijärven tervatehdas, jossa oppilaitoksen johtaja Aleksander af Forselles teki kokeita tervatuotteiden jalostusasteen kohottamiseksi.

Qvist ja hänen oppilaansa, myöhemmin Polyteknillisen Opiston kemian professori Henrik Alfred Wahlforss julkaisivat 1865 tiedonannon tervan öljymäisen osan, reteenin esiintymisestä Turengin tervatehtaalta saadussa tervassa. Tätä voidaan pitää ensimmäisenä kotimaisena teknillistieteellisenä julkaisuna. Wahlforss laati kysymyksestä väitöskirjan Aleksanterin yliopistossa kolme vuotta myöhemmin.

kuva Kuortaneen Lions-clubin tervahaudalta v. 2016. Kuvaaja Antti Rissa.

Yksi orgaanisen kemian suurimmista käännekohdista

1800-luvun lopulla orgaanisiin raaka-aineisiin perustuva terpeenikemia eli huippukauttaan Suomessa. Alan perustutkimus eteni niin pitkälle, että Polyteknillisen Opiston ja Teknillisen korkeakoulun professori Gustaf Komppa onnistui vuonna 1903 syntetisoimaan kamferin. Tapausta pidetään orgaanisen kemian eräänä suurimmista käännekohdista koko maailmassa.

1800-luvun loppupuolella tervatuotteiden tutkimus keskittyi tärpätin jalostamiseen lamppuöljyksi. 1880-luvun kuluessa mineraaliöljypohjainen lamppuöljy oli mullistanut valaistustekniikan ja tärpätistä yritettiin etsiä tuontipolttoaineelle kotimaista vastinetta. Teknillisen korkeakoulun tutkija Sulo Viljo Hintikka kehitti tärpätistä laajamittaisen tuotantoon sopivan muunnelman vuonna 1918, mutta ensimmäisen maailmansodan päättymisen jälkeen avautunut maailmankauppa muutti markkinatilannetta siten, ettei kotimainen tuote ollut enää kilpailukykyinen.

1900-luvun alussa tervaa ja tärpättiä käytettiin Pohjois-Euroopassa yleisesti hidaskäyntisten teollisuuden voimakoneiden polttoaineena. 1920-luvun kuluessa mineraaliöljypohjaiset tuotteet kuitenkin valtasivat tältäkin osin markkinat. Todennäköisesti viimeinen kokeilu lamppuöljyn valmistamiseksi 1800-luvun retorttitekniikkaa käyttäen tehtiin Hyrynsalmen Löytöjoella 1920-luvulla.

Turveterva valittiin korkeaoktaanisen polttoaineen pääasialliseksi raaka-aineeksi

Kysymys kotimaisesta moottoripolttoaineesta otettiin kuitenkin uudelleen esille 1920-luvun lopulla, jolloin suurvallat alkoivat varustautua tulevaan suursotaan. Sekä Ruotsissa että Suomessa aloitettiin valtion tukemat projektit kotimaisen moottoripolttoaineen jalostamiseksi erityisesti lentokoneenmoottoreita varten. Gustaf Komppa kykeni jo 1920-luvun lopulla valmistamaan korkeaoktaanista polttoainetta orgaanisista raaka-aineista. Pääasialliseksi raaka-aineeksi valittiin turveterva, koska 1930-luvulla epäiltiin puuraaka-aineen riittävyyttä.

Toisen maailmansodan aikana kotimaista bensiiniä ei tarvittu. Sen sijaan Keskuslaboratorion ja Teknillisen korkeakoulun tervatuotteiden tutkimuksia käytettiin hyväksi rakennettaessa maan voiteluainehuollon järjestelmää. Käytännössä vuosina 1942–1947 sekä Suomen että Ruotsin teollisuus ja liikenne pyörivät mäntytervasta valmistetulla voiteluaineilla. Suomessa toimi lähinnä Keski- ja Pohjois-Suomen alueella kymmenkunta suurta tervatehdasta, joiden tuotteet jalostettiin voiteluöljyksi useassa tervaöljytehtaassa. Vuoden 1945 aikana raaka-aineen riittävyys nousi toden teolla ongelmaksi.

Tervaöljyjen valmistaminen oli toisen maailmansodan jälkeisenä aikana kansantaloudellisesti kannattamatonta, joten tuotannosta luovuttiin niin pian kuin mineraaliöljypohjaisia tuotteita vain oli saatavilla.

Kirjoittaja: Panu Nykänen

Eläköön terva yhdistys on keskittynyt tervakulttuurin ja erityisesti tervan valmistuksen edistämiseen.
Löydät lisätietoja ja ohjeita tervan valmistukseen heidän kotisivuiltaan https://elakoonterva.fi/