mennessä Sari | tammi 2, 2025 | ajankohtaista, Palkinnot, Tiedotukset, uutiset
Suomalaisten Kemistien Seuran pikkujoulukokous pidettiin perinteiseen tapaan Kansallisteatterissa 13.12.2024. Jouluiseen tilaisuuteen osallistui kaikkiaan 108 jäsentä, joista osa oli tullut paikalle pitkän matkan päästä.
Tilaisuus käynnistyi kokouksella, jossa hyväksyttiin seuran uusiksi nuoriksi jäseniksi 38 henkilöä ja uusiksi varsinaisiksi jäseniksi 3 henkilöä. Kokouksen lopuksi päästiin tilaisuuden kohokohtaan eli Gust. Kompan palkinnonjakoon vuoden 2023 parhaasta kemian alan väitöskirjasta. Palkinto myönnettiin TkT Sofia Julinille (DNA Origami as a Tool for Assembling Functional Biohybrid Nanomaterials sekä FT Christina Jägerille (C-N Bond Formation via Ene Reactions and Cycloadditions of Enzymatically Generated Nitroso Compounds). Julinin väitöskirja on tehty Aalto yliopistossa ja Jägerin Helsingin yliopistossa.
Tilaisuuden lopuksi juhlaväki siirtyi teatterin suurelle näyttämölle katsomaan kirjailijan Arto Paasilinnan romaania Jäniksen vuosi. Teoksen oli dramatisoinut myös ohjaajana toimiva Kristian Smeds.
Sari Vihavainen
Kirjoittaja on Suomalaisten Kemistien Seuran toiminnanjohtaja
Kuvat Maarja Kotkas
mennessä seravo | loka 16, 2023 | ajankohtaista, Kokoukset, Tapahtumat, Tiedotukset, uutiset
Suomalaisten Kemistien Seuran pikkujoulukokous pe 1.12.2023 klo 16.30 Suomen Kansallisteatterissa, Läntinen teatterikuja 1, Hki.
Ohjelma
- Viralliset kokousasiat
- Uudet jäsenet
- Gust. Kompan palkinnon julkistaminen vuoden 2022 kemian alan väitöskirjoista
- Joulubuffet
- Klo 19.00 Suomen Kansallisteatterin esitys: Juhlat ‒ ja elämä siinä sivussa
Osallistumismaksu: SKS:n jäsenet 30 euroa ja SKS:n nuoret jäsenet 10 euroa. Ilmoittautuneille lähetetään maksuohjeet lokakuun lopulla. Esitykseen on varattu 100 lippua, varaa omasi hyvissä ajoin !
Ilmoittautuminen 31.10.2023 mennessä oheisen linkin kautta
Onnistuneen ilmoittautumisen yhteydessä rekisteristä pitäisi saapua erillinen vahvistusviesti vastaanottajalle. 10.11.2023 jälkeen perumattomat, varatut paikat laskutetaan jälkikäteen ilmoittautuneilta.
mennessä seravo | loka 2, 2022 | ajankohtaista, Kokoukset, Tapahtumat, Tiedotukset, uutiset
Suomalaisten Kemistien Seuran pikkujoulukokous pe 25.11.2022 klo 16.30 Suomen Kansallisteatterissa, Läntinen teatterikuja 1, Hki.
Ohjelma
- Viralliset kokousasiat
- Uudet jäsenet
- Kompan palkinnon julkistaminen vuoden 2021 kemian alan väitöskirjoista
- Iltapala
- Klo 19.00 Suomen Kansallisteatterin esitys: Ensimmäinen tasavalta | Kansallisteatteri – K. J. Ståhlberg ja taistelu suomalaisesta demokratiasta
Osallistumismaksu: SKS:n jäsenet 30 euroa ja SKS:n nuoret jäsenet 10 euroa. Ilmoittautuneille on lähetetty maksuohjeet lokakuun lopulla.
Ilmoittautuminen päättyi 31.10.2022.
Jos et pääse paikalle, niin peruutathan osallistumisesi hyvissä ajoin. 12.11.2022 jälkeen perumattomat, varatut paikat laskutetaan jälkikäteen ilmoittautuneilta. Peruuta osallistumisesi tästä.
Erikoisruokavalioista voi ilmoittaa sähköpostilla: toimisto@kemianseura.fi
mennessä seravo | elo 2, 2022

mennessä seravo | touko 25, 2021
Suomalaisten Kemistien Seuran pikkujoulukokous ke 1.12.2021 klo 16.30 alkaen Suomen Kansallisteatterissa, Läntinen teatterikuja 1, Helsinki
Ohjelma
- Viralliset kokousasiat
- Uudet jäsenet
- Kompan palkinnon julkistaminen vuoden 2020 kemian alan väitöskirjoista
- Iltapala
- Klo 19.00 Suomen Kansallisteatterin esitys: Dosentit – Inhimillinen ja älykäs näytelmä tutkijan kamppailusta https://kansallisteatteri.fi/esitys/dosentit/
SKS:n varsinaiset jäsenet 30 euroa ja nuoret jäsenet 10 euroa.
Esitykseen on varattu 100 lippua, varaa omasi hyvissä ajoissa!
Ilmoittautuneille lähetetään maksuohjeet lokakuun alussa.
1.11.2021 jälkeen perumattomat, varatut paikat laskutetaan jälkikäteen ilmoittautuneelta.
Ilmoittautuminen pe 15.10.2021 mennessä.